Uusi aika. Sanotaan, että se on jo täällä. Sen voi tuntea sydämessään ja sielussaan. Joskus vain ohimenevinä häivähdyksinä, joskus taas pysyvinä rauhan tuntemuksina. Vaikka me voimmekin jo tuntea tuota rauhaa ja iloa enemmän ja pysyvämmin, maailma ympärillämme tarvitsee vielä työkaluja siirtyäkseen uuteen, korkeavärähteisempään maailmaan. Sitä varten on syntymässä myös Uuden Ajan Koulu. Työkalu, keino, mahdollisuus. Vanhan ei tarvitse romahtaa kerralla ja kovaa, vaan me voimme siirtyä uuteen rauhassa, kunnioittaen sekä vanhaa, uutta, että olemassa olevaa. Tässä hetkessä meillä on kuitenkin lopulta ihan kaikki, mitä tarvitsemme.
Joulun lähestyessä monia ihmisiä mietityttää nyt ennennäkemättömät asiat. Me olemme todella suurten valintojen edessä. Osa vanhemmista ei pääse katsomaan lastensa joulujuhlia ja esityksiä. Tai he eivät saa mennä kirkkoon laulamaan kauneimpia joululauluja tai syömään illallista ravintolaan. Kaikkein eniten tuntuu kirpaisevan omien lasten juhlista poisjääminen. Uuteen aikaan siirtyminen ei siis ole kaikille helppoa. Meiltä kysytään nyt rohkeutta, sinnikkyyttä ja periksiantamattomuutta. Miten kohtaamme rakkaudella sydäntä raastavat tilanteet, pysymme omassa voimassamme ja nousemme puolustamaan oikeuksiamme? Me teemme sen yhdessä, rakkaat. Jos meitä yritetään kaikin keinoin painostaa tekemään väärältä tuntuvia valintoja siksi, että saisimme tilalle jotain houkuttelevaa, tiedämme aina, miten toimia, kun hiljennymme hetkeksi kuulemaan totuuden sisältämme. Olemme tottuneet siihen, että vapaus on sitä, että saamme mennä tiettyihin paikkoihin ja nauttia meille tarjotuista asioista. Entä jos vapaus ei olekaan sitä, ei mitään ulkopuolisen tahon tarjoamaa porkkanaa, vaan ainoastaan sisältä kumpuavaa rauhaa? Voimme valita, että tunnemme ne menettämisen, epäoikeudenmukaisuuden ja ulkopuolisuuden tunteet, joita tämä tilanne meissä herättää. Sen jälkeen voimme vapautua näistä tunteista ja luoda itse tilalle jotain hienoa. Kuka sanoo, että joulujuhlan tai tanssiesityksen voi järjestää vain tietyissä tiloissa ja tietyllä tavalla? Me olemme luojia, jokainen meistä ja voimme valita luoda ympärillemme aivan uudenlaiset esitykset, juhlat ja tapahtumat. Sellaiset, jotka lähtevät rauhan tilasta ja ovat avoimia jokaiselle sielulle. Joten nyt haastan meistä jokaisen järjestämään yhden tilaisuuden, joka värähtelee Uuden Ajan energioissa. Se voi olla kynttiläpiiri, glögihetki, jouluesitys lasten kanssa sukulaisille, videotervehdys perheelle tai miksei koko maailmalle. Sinä päätät. Kaikki voima on Sinussa. Mutta niin on myös vastuu. Näillä työkaluilla me valmistamme nykyisen maailman Uuteen Aikaan. Tämä on kutsu Sinulle. Oletko mukana?
Rakkaudella,
Leena Fredriksson ja Uuden Ajan Koulu
Comments