Usein kysyttyjä kysymyksiä
Elämme muutoksen aikaa, jossa koemme että myös koulukulttuurin on kehityttävä. Kaikki lapset eivät syystä tai toisesta sopeudu koulusysteemiin. Kaikilla vanhemmilla ei kuitenkaan ole aikaa tai mahdollisuutta opettaa täyspäiväisesti lapsia kotonaan. Uuden Ajan Koulu® tarjoaa ratkaisuja kotikouluperheille. Fyysisesti kokoontuvat ryhmät ja verkkokurssit auttavat perheit tarjoamaan lapsilleen toisenlaisen mahdollisuuden. Uuden Ajan Koulun toiminnan kautta pyrimme siihen, että lapset voivat oppia luottamaan sydämensä ääneen ja kehittyä ympäristössä, jonka keskiössä on uteliaisuus, yhteisöllisyys, luovuus sekä kokonaisvaltainen terveys.
Steiner-koulun ydinajatus hieno ja steinerpedagogiikassa on monia yhteneviä arvoja Uuden Ajan Koulun kanssa. Koemme kuitenkin, että osa Steiner-koulujen periaatteista eivät välttämättä toteudu käytännössä, sillä koulut ovat omasta linjastaan huolimatta muotoutuneet osaksi vallitsevaa koulutussysteemiä. Uuden Ajan Koulun tarkoituksena on olla vahvemmin tukemassa kehitystä kohti uudenlaista yhteiskuntaa ja ihmisyyttä. Visionamme on tulevaisuus, jossa koulun tärkeimpänä tehtävä on tukea yksilöitä. Erittäin oleellista on myös, että Uuden Ajan Koulut muodostuvat osaksi kyliä ja yhteisöjä ja muotoutuvat osaksi perheen luonnollista elämää. Koulua ei siis nähdä ulkoisena instituutiona vaan luontaisena osana elämäämme, jolloin kaikki oppiminen tapahtuu elämän sivutuotteena.
Uuden Ajan Koulu ei ole sitoutunut mihinkään uskontoon tai yksittäiseen ideologiaan. Ryhmissämme opiskellaan valtakunnallisen opetussuunnitelman mukaan, jossa uskonnon opetus on yksi oppiaine. Tähän oppiaineeseen liittyvät asiat käydään sekä verkkokursseilla että fyysisissä ryhmissä läpi.
Visionamme on, että tulevaisuudessa fyysisiä Uuden Ajan Kouluja rakentuisi ympäri Suomea osaksi kylämäisiä yhteisöjä.
Ensimmäiset kasvokkain kokoontuvat ryhmät ovat syksyllä 2022 alkaneet 1. luokan kotikouluryhmä sekä viikkotapaamiset Sipoossa. Sittemmin ryhmiä on alkanut avautumaan muualle, voitte tiedustella ryhmistä ottamalla yhteyttä uudenajankoulu@gmail.com. Uuden Ajan Koulun kotikoulua tukevat verkkokurssit mahdollistavat osallistuminen myös muualla asuville. Jos samalla alueella on muitakin kotikouluun osallistujia, voivat verkkokurssilaiset myös itse koota sopivan kokoisia ryhmiä omilla paikkakunnillaan ja kokoontua esimerkiksi jonkun kotona. Huomioittehan, että virallisesti opetusvastuu on kuitenkin jokaisella omasta lapsestaan.
Opetukseen sisältyy nykyisen opetussuunnitelman velvoittamat sisällöt. Lähestymistapa oppimiseen on kuitenkin erilainen ja opetuksen sisältöihin kuuluu myös muita tärkeitä elämisen taitoja ja teemoja Uuden Ajan Koulun arvoihin pohjautuen. Tällaisia ovat esimerkiksi tunnetaidot, läsnäolo sekä luontoyhteyden vaaliminen.
Kyllä, toimintaa on suunnitteilla myös varhaiskasvatuksen puolelle Uuden Ajan Koulun hengessä. Voitte tiedustella uusista avautuvista ryhmistä uudenajankoulu@gmail.com.
Verkkokursseille on mahdollista ilmoittautua myös kesken lukuvuoden. Kasvokkain kokoontuvista ryhmistä kannattaa tiedustella paikkoja: uudenajankoulu@gmail.com
Kotikoululaisen opetusvastuu on aina huoltajalla. Lapsi voi osallistua erilaisiin ryhmiin, verkkokursseille tai ottaa yksityistunteja. Huoltaja on kuitenkin aina vastuussa lapsen opintojen etenemisestä ja osallistuu yhdessä lapsen kanssa myös lähikoulun valvontatilaisuuksiin.
