top of page

Daniel Lammi

Verkostot ja viestintä

Tieni Uuden Ajan Kouluun® on ollut monihaarainen ja matka on alkanut jo hyvin alussa, kun olin itse ensimmäistä kertaa koulumaailmassa. Olin aina hyvin hämmentynyt tavasta, jolla ihmisiä sovitetaan rakenteisiin tiedustelematta tarkemmin, mitä rakenteita sisältämme löytyy. Uskonkin, että Uuden Ajan Koulu® voisi toimia lähes päinvastaisella tavalla: Löytämällä tapoja ja taitoja yksilöistä, jotka yhdessä muodostavat uusia, sitä aikaa palvelevia rakenteita, pyrkimättä ylläpitämään olemassa olevia vanhoja muotoja väkisin. Kannatan opiskelussa siis filosofiaa, jossa luodaan uutta kyseenalaistamalla olemassa olevaa, vaikka se olisi tietyn määritelmän mukaan toimivaa. Uskon, että tässä piilee yksilön ja yhteiskunnan kasvamisen ja kehittymisen yksi kulmakivistä. 

 

Minulle Uuden Ajan Koulu® on myös paljon muutakin kuin oppimisen suuntaus, se on elämäntapa ja polku sisäistää elämän osa-alueet yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, jossa emme pyri erottamaan esimerkiksi vapaa-aikaa ja työtä, ihmisiä ja luontoa, vaan sisäistämään näiden kaikkien yhtenäinen olemus ja nauttimaan elämän ylä- ja alamäistä harmonisesti. Tätä mielestäni kuvaa Uuden Ajan Koulu® ja sen mukana uudenlainen elämä.

 

Tässä hankkeessa toimin moninaisena osaajana, ikään kuin Uuden Ajan Kirvesmiehenä, jossa pyrin soveltamaan osaamistani organisaatiokäyttäytymistä sekä kommunikaatiosta tavalla, joka palvelee arvojamme ja polkuamme laajaan yhteisöllisyyteen, jota maailma tällä hetkellä tarvitsee.

Daniel Lammi
bottom of page